Kouvola

    

1.1.2009 Anjalankoski, Elimäki, Jaala, Kouvola, Kuusankoski ja Valkeala muodostivat uuden Kouvolan kaupungin. Kouvolasta tuli samalla Suomen suurin varuskuntakaupunki ja yksi Suomen suurimpia maaseutukaupunkeja.  Asukkaita on 89.000 ja pinta-ala yli 2.800 km2. Kouvolasta tuli kaupunki, jossa on yli 450 järveä ja yli 7000 kesämökkiä.

 

Kouvola sijaitsee Etelä-Suomessa vain puolentoista tunnin matkan päässä pääkaupunkiseudulta, tulitpa sitten junalla tai omalla autolla. Kansainvälisesti ajatellen Kouvola on EU:n portti itään. Matkaa Venäjälle, Pietariin on alle 300 km ja junayhteys Pietariin on kaksi kertaa päivässä.

 

Elämänmakuista  tunnelmaa modernissa kaupunkikeskustassa,  lasten riemunkiljahduksia huvipuiston hulinassa. Erämaamaisemia, järviä ja metsiä, maaseudun rauhaa. Kulttuuria, teatteria, konsertteja  ja tapahtumia. Urheilukilpailujen tuomaa jännitystä. Kaikkia niitä aineksia mitä matkailija kaipaa lomallaan.

 

Kaupungin pinta-ala on laaja mutta kaikki matkailukohteet on tavoitettavissa noin puolen tunnin ajomatkan päässä kaupungin keskustasta.

 

Tykkimäen huvipuisto, Repoveden kansallispuisto, Maailmanperintökohde Verla ja Arboretum Mustilan alue ovat tunnetuimmat matkailukohteet Kouvolassa. Näiden upeiden kohteiden lisäksi Kouvolassa on monia pieniä, idyllisiä ja kokemisenarvoisia tutustumiskohteita.

Tapahtumat